perjantai 27. kesäkuuta 2014


Voitin tällä kuvalla Animalian ja Vähäx valottaa -festivaalien valokuvakilpailussa omassa ikäluokassani toisen sijan. Kilpailussa tuli käsitellä valokuvaten ihmisen ja eläimen välistä suhdetta. Kuvani on nimeltään Odotus.

torstai 26. kesäkuuta 2014


Yo-kuvausta ihanan Monan kanssa.

tiistai 24. kesäkuuta 2014


Israel joulukuussa 2013. Maa, jossa sai nähdä kaikkea täyteen ahdetun ja loputtoman tyhjyyden väliltä. Autosta katsellessa teki mieli lähteä juoksemaan autiomaahan, mutta kaikki tuntui olevan armeijan harjoituskenttää.

(Mulla on silmän ja kyynelkanavan tulehdus. Yhteen tarttuneet silmäripset. Puoliksi umpeen muurautunut silmä.)


sunnuntai 22. kesäkuuta 2014



Kävin kevään aikana kahdesti Uppsalassa siskoani katsomassa. 
Toisella kertaa sain ihailla kipristävän kylmää talvikaupunkia, toisella pääsin vaellusreitille katselemaan kevättä.

Kirkossa ja metsässä kävelystä löytyy paljon samaa. Pääsee nauttimaan siitä, kun saa olla vain hiljaa ja kaikki tuntuu rakkaudella tehdyltä.


Sininen väri rauhoittaa.
Kuljin juhannuksena pitkin pihaa monen vaatekerroksen peittämänä, villasukka toisessa jalassa.
Söin maissia, istuin kylmillä portailla ja tönäisin yhden pullon niitä alas.
Kuvasin, kuinka rakas ystäväni oli kuin lohikäärme, tässä kaupungissa vielä tämän yhden viikon.

Mun on opeteltava tarkistamaan, että tausta on kuvissa suorassa.